22.6.2015

Kesämuistoja syntyy Haikon Kartanossa ja Porvoossa!

Tervetuloa kesäiseen Porvooseen! Vanhat ranta-aitat ovat yksi Porvoon tunnetuimmista ja kuvatuimmista symboleista. Vanha kaupunki on yksi monista hyvistä syistä pistäytyä Porvoossa.



Sekä Haikon Kartanoon että Porvooseen voi rantautua omalla veneellä. Leppoisan kesäpäivän ohjelmaksi voi myös valita muutaman tunnin merimatkan Helsingistä Haikon kautta Porvooseen perinteisellä m/s J. L. Runebergilla.  



Kapeat mukulakivikadut, somat pienet puodit ja putiikit, hurmaavat kahvilat ja kiinnostavat museot sekä rakkaudella kunnostetut talot, pihat ja puutarhat kutsuvat kävelykierrokselle vanhaan kaupunkiin. 

Pistäytyisittekö persoonallisessa Nukke- ja Lelumuseossa? Ruokakulttuurista ja historiasta kiinnostuneille on katettu Holmin perheen kesäpöytä 1700-luvun tapaan Raatihuoneentorin varrella sijaitsevaan vanhaan kauppiastaloon. Myös Runebergin kotimuseo kiehtoo sekä lapsia että aikuisia.

Kesäisessä Porvoossa on myös paljon konsertteja ja musiikkitapahtumia moneen makuun. Kiire ja arki unohtuvat hetkeksi, kun urkujen upeat sävelet täyttävät Porvoon tuomiokirkon tunnelmallisen salin tiistaisin ja torstaisin, keskellä päivää. Avantin Suvisoitto kesäkuun lopulla kuuluu monien vakio-ohjelmaan alkukesästä. Räväkämpää menoa löytyy lukuisista konserteista ja festareista, joista mainittakaoon vaikkapa legendaarinen Tirmo Blues heinäkuussa.      



Pienen kävelymatkan päässä on myös Porvoon kauppatori, jossa sesongin tuoreet tuotteet ja kukkaset luovat väriloistoaan. Torikahvilaan voi pysähtyä kupposelle ja pienelle välipalalle rennoissa tunnelmissa. Porvoon torilla tapaavat kaikki; kesävieraat ja matkailijat, tutut ja tuntemattomatkin vaihtavat kuulumisia. 

Myös Haikon Kartanossa riittää rentouttavaa kesäohjelmaa. Kartanon kauniilla kesäterassilla aika pysähtyy hetkeksi, kun nautit viileää juomaa ja annat katseen levätä merellä lipuvissa purjeveneissä. Haikon hiekkaranta saattaa kutsua viilentämään varpaita tai kastautumaan kunnolla virkistävään meriveteen. 




Iloista liikuntaa voi harjoittaa vehreässä kartanopuistossa: kokeile porukalla frisbeegolfia tai maanantaisin kesäjoogaa! Mahtavat lenkkipolut kulkevat kauniiden maisemien halki ja raikkaat rantatuulet tuovat tervehdyksen mereltä. Lauantai-iltaisin Haikon oma Jazz-ilta tahdittaa iltaa joko Haikon Klubilla tai tunnelmallisesti kesäisellä terassilla.



Aktiivisen päivän jälkeen on mukavaa rentoutua saunassa ja altailla. Vai haluaisitko saunoa privaatisti ja viettää illan porepaljussa?

Kesään kuuluu myös pientä hemmottelua ja hyvinvoinnista huolehtimista. Kaikki kaunistavat ja virkistävät hoidot ovat käden ulottuvilla Haikon Kylpylässä. Kaipaatko rentouttavaa hierontaa, ylellistä kasvohoitoa tai virkistystä kesävarpaille? Muistathan varata kylpylähoidot etukäteen!





Hellepäivän varma viilennys voisi olla Haikon Super Cold -kylmähoito -110 celciusasteessa? Kokemus on todella virkistävä ja mieleenpainuva. Kokeile rohkeasti!


Kun ilta hämärtyy, on aikaa nauttia ihanaa illallista Kartanon terassilla tai tunnelmallisissa ravntolasaleissa. Oman rakkaan kanssa, koko perheen voimin tai yhdessä ystävien kanssa. Kartanon keittiömestarit ovat loihtineet iloksenne upean kesämenun viinisuosituksineen.

Nyt on aika nauttia. Kiireetöntä yhdessäoloa, sopivasti ohjelmaa ja ihana ympäristö. Tämä on kesää ja lomaa parhaimmillaan.


Lisätietoja ja tarkempia ohjelmia yllä mainituista ja monista muistakin tapahtumista, konserteista, näyttelyistä, ostospaikoista ja käyntikohteista saa Porvoon kaupungin matkailutoimiston sivuilta visitporvoo.fi

Tutustu myös Haikon omaan tapahtumakalenteriin.

Majoitus-, kylpylä- ja ravintolavaraukset Haikon Kartanoon:
Puh. (019) 57 601/myyntipalvelu tai www.haikko.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti