17.3.2015

Kevät on rakkauden aikaa - romanttinen kosinta Haikon Kartanossa


Ihana valo. Sulavan lumen tuoksu. Maa paljastuu ja puut verhoutuvat vihreään. Luonnon herääminen kevääseen ja kukoistuksen ihme tuntuvat ihanilta ja uudistavilta.

Meri vapautuu jääpeitteestään, vanhan kaupungin kujat täyttyvät ihmistä ja iloisista äänistä. Tuoksut ja värit voimistuvat. Meren rannalla, vanhojen tammien katveessa herää kevääseen myös romanttinen kartano.



Kevät on myös rakkauden aikaa. Oletko onnekas ja löytänyt jo oman sydänkäpysesi, jonka kanssa saat nauttia kevätauringosta? Kenties vierelläsi on hän, jonka kanssa haluat jakaa tulevaisuutesi.



Toisitko rakkaasi Porvoon kevääseen, nauttimaan kiireettömistä hetkistä ja yhdessäolosta? Sinivuokkometsän siimekseen tai joutsenia katselemaan?




Ikimuistoiselle illalliselle kahden kesken?





Kauneimmalle kesäterassille, helmeilevälle lasilliselle? Vai yllätätkö kultasi kylpylän lempeissä löylyissä? Tai nautitteko yhdessä kaunistavista ja virkistävistä hoidoista?
 




Monta suloista hetkeä sinun ja rakkaasi toiveiden mukaisesti odottaa teitä Haikon Kartanossa. Jos aika on oikea, voi sen suuren kysymyksen sovittaa teidän täydelliseen hetkeenne.





Alkaako teidän yhteinen tarinanne täällä, historiallisissa tunnelmissa, meren rannalla, niiden kauniiden tammien katveessa?







 Katso, miten kosinta päättyi tästä videosta.

12.3.2015

Haikon uusittu Spa Shop ja aula

Haikon kylpylähotellin aula on kokenut melkoisen muodonmuutoksen - nyt uusi Lobby Bar palvelee myöhään yöhön ja pehmeät nojatuolit tarjoavat viihtyisän lepopaikan oleiluun ja seurusteluun. Upea, vanha kattokruunu antaa elegantin ilmeen jo muutenkin tyylikkääseen tilaan. 
 
 


Aulan ohella myös Spa Shop koki muodonmuutoksen ja Haikon uudistetussa Spa Shopissa onkin tarjolla nyt kaksi laadukasta kosmetiikkasarjaa: Sothys ja viime vuonna erilaisten kauneuslehtien testisuosikki Medik8.
 
Sothys on ammattikosmetiikan edelläkävijä, joka on saavuttanut arvostetun asemansa panostamalla huipputason tiedetutkimukseen ja luomalla ainutlaatuisia innovaatioita.
 

 

 
Medik8 on kansainvälisesti palkittu ihonhoitosarja, joka on jälleenmyynnissä vain koulutetuilla ammattilaisilla. Sarjan tuotteet ovat biokemistien ja farmakologien kehittämiä, ja ne ovat valmistettu Englannissa bioteknologian tutkimuslaitoksessa.
 
Medik8 valmistaa ainoastaan ammattimaisen tehokkaita tuotteita, joiden tulokset ovat tieteellisesti todistettuja. Tuotteet ja hoidot ovat suunniteltu erityisesti ikääntyvälle iholle, aknen hoitoon, punoittavalle iholle, hyperpigmentaation hoitoon sekä kuivalle iholle.
 
Medik8 uskoo:
  • Tärkeisiin ja tutkittuihin anti-age aineosiin, kuten Retinoliin, C-vitamiiniin, AHA – ja BHA-happoihin sekä epidermiksen kasvutekijöiden sekä aurinkosuojan käyttöön.
  • Täsmätuotteisiin ongelmaihon hoidossa.
  • Tieteellisesti todistettuihin tuloksiin.
  • Ammattimaisiin tehoihin.
  • Ihoystävällisiin aineosiin, jotka soveltuvat herkimmällekin iholle.
  • Luontoystävällisiin valmistusprosesseihin ja pakkauksiin.
  • Pieniin valmistuseriin, jotka takaavat korkean
 
 
Medik8 C-tetra valittiin Gloria-lehden 12 parhaimman tuotteen joukkoon v. 2014. Aamuisin käytettävä C-vitamiinipommi kasvoille virkistää ihon hetkessä, pidempään käytettynä myös kirkastaa. Yli 40 v. iholle suositellaan käytettäväksi samantyyppistä CE-tetraa.

Myös Anna-lehti listasi Medik8 C-tetran 8. sijalle v. 2014 kauneustuotteissa.


Meille voi muuten tulla ihan vaan kosmetiikkaostoksille. Kaikki palvelumme: ravintola, kylpylä, kauneushoitola ja kuntosali ovat avoimena myös muille kuin hotellin asiakkaille, joten rohkeasti vaan ostoksille, syömään ja hoitoihin!


Aiheeseen liittyviä muita blogeja:

http://www.enninkengissa.fi/2015/03/medik8-ihonhoitosarja.html
http://carefreecasualness.blogspot.fi/2014/03/pampering-haikko-day-spa.html
http://www.homeatlastblog.com/2014/01/medik8-lanseeraus-haikon-kartanossa.html
http://sarasfi.blogspot.fi/2014/01/haikon-kartano.html
http://plusmimmi.bellablogit.fi/2014/01/kauneuspaiva-haikon-kartanossa/